Pääkirjoitukset

Joni Mäki-Petäjän pääkirjoitus: ”Himmetä ei muistot koskaan saa”

Nykyisin on tapana valittaa vähän kaikesta. Se kuuluu ihmisluonteeseen. Vaikka nyt kaikki olisi hyvinkin, niin jostain se voivottelu tulee herkästi itse kenenkin huulille.

Joskus on sitten tilanteita, jolloin omat murheet tuntuvat pieniltä, jopa vähäpätöisiltä. Tiistaina Toholammin sankarihautaan laskettiin Veikko Lahnalammen jäänteet. Hän kuoli jatkosodassa Venäjällä 28-vuotiaana. Lahnalampi oli 23-vuotias, kun hän joutui talvisotaan. Lähes viisi vuotta Lahnalampi oli sotamiehenä rintamalla Suomen puolesta. Jatkuva pelko kuolemasta on ollut läsnä koko hänen parhaan nuoruutensa. Paine ja pelko tulevasta ovat ahdistaneet mieltä. Lopulta jatkosodan perääntymisvaiheessa hän kuoli taistelutantereelle kaukana kotoa. Hän uhrasi on oman henkensä isänmaan eteen.

Lahnalammella oli varmasti omat tulevaisuuden haaveensa niin kuin kaikilla nuorilla. Ehkä hän ajatteli sodan jälkeen palaavansa Lahnalammen kylälle ja alkavansa maanviljelijänä Suomen jälleenrakentamisen niin kuin monet tekivätkin sodan jälkeen. Jossain vaiheessa varmasti perheen perustaminenkin olisi voinut tulla ajankohtaiseksi. Tai onhan hän voinut miettiä vaikka kouluttautumista toiveammattiinsa rauhan aikana, kuka tietää.

Kukaan ei tiedä näihin vastausta. Mutta sen me tiedämme, että Veikko Lahnalampi kaatui ja katosi rintamalla. Nyt lähes 80 vuotta myöhemmin hänen maalliset jäänteensä on löytynyt ja hänet on tuotu pyhään maahan Toholammille.

Kiitoskin tuntuu tässä kohtaa liian pieneltä. Sotamies Veikko Lahnalampi joutui kantamaan aivan liian suuren taakan Suomen puolesta.

Hymni soi holvissa hiljaa,

Tummana kaipuuta soi.

Aika on korjannut viljaa,

Sarka jo kynnetty on.