Parhaat rahanarvoiset vinkit erilaisten lainojen kilpailuttamiseen

Lainoja kannattaa hakea vasta kunnollisen vertailun jälkeen. Suomessa toimii kymmeniä pankkia ja rahoituslaitoksia, jotka myöntävät lainaa kansalaisille.

Korot ja lainaan liittyvät kulut vaihtelevat kuitenkin paljon, joten eri laitosten tarjouksia kannattaa vertailla huolella ennen päätöstä. Kuluttajalla on onneksi monta kätevää tapaa säästää kilpailuttamalla lainat.

Lainarahaa ilman vakuuksia

Lainojen kilpailuttaminen nähdään usein tapana säästää lainan kustannuksissa. Kilpailuttamisessa on kuitenkin myös muita hyötyjä. Kilpailuttamalla voi nimittäin esimerkiksi löytää vakuudettoman lainan itselleen. Tällöin lainan saa siis asettamatta lainalle omaa omaisuuttaan vakuudeksi.

Vakuudeton laina on siinäkin mielessä asiakkaalle kätevä vaihtoehto, että sen voi saada tililleen hyvin nopeasti. Kun asiakas ottaa vakuudettoman lainan, ei vakuuden arvon määrittämiseen tarvitse käyttää lainkaan aikaa, joten lainasumman voi saada pankkitililleen jopa jo saman vuorokauden aikana. Vakuudettoman lainan kilpailuttaminen auttaa asiakasta löytämään matalakorkoisen lainan itselle sopivalla kuukausierällä.

Vakuudettoman luoton kilpailutus voi tarjota asiakkaalle joustavuutta myös lainaehtojen suhteen, kuten pidemmän takaisinmaksuajan tai mahdollisuuden maksuvapaiden kuukausien käyttöön. Tällä tavoin lainanottaja voi hallita omaa talouttaan paremmin ja mukauttaa lainan takaisinmaksun omaan elämäntilanteeseensa sopivaksi.

Lainan yhdessä hakeminen

Joissakin tilanteissa lainaa on viisasta hakea yhdessä toisen hakijan kanssa. Tällöin puhutaan niin sanotusta rinnakkaishakijasta tai yhteishakijasta, jotka tarkoittavat samaa asiaa. Rinnakkaishakija vastaa lainan takaisinmaksusta yhdessä varsinaisen päähakijan kanssa, joten rinnakkaishakijaksi ei kannata ryhtyä hetken mielijohteesta.

Rinnakkaishakijan käyttäminen on hyvä vaihtoehto esimerkiksi siinä tilanteessa, että lainanottajan tulot eivät riitä saamaan halutunlaista lainaa. Rinnakkaishakija voi auttaa saamaan ylipäätänsä lainaa sekä saamaan lainaa matalammalla korolla. Tämä johtuu siitä, että pankit voivat myöntää lainaa pienemmällä korolla, kun rinnakkaishakijan tulot tuovat varmuutta lainan takaisinmaksuun.

Rinnakkaishakijan avulla on myös mahdollista saada suurempi lainasumma, koska lainanantaja näkee riskin pienempänä kahden hakijan tulojen ja vastuiden jakautuessa. Näin ollen rinnakkaishakijan käyttäminen on erityisen suotuisaa hakiessa lainarahaa suurempia hankintoja varten.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että rinnakkaishakija jakaa myös vastuun. Molemmat hakijat ovat siis vastuussa lainan takaisinmaksusta siinäkin tapauksessa, jos toinen osapuoli ei pysty suoriutumaan omasta osuudestaan.

Lainaa vain luotettavilta tahoilta

Ongelmia välttääkseen lainaa tulee aina hakea vain luotettavilta tahoilta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pikavippiä tai kulutusluottoa kannattaa aina hakea vain Finanssivalvonnan valvomalta taholta. Finanssivalvonta on Suomessa viranomainen, joka valvoo kaikkia finanssimarkkinoiden toimijoita, kuten pankkeja, vakuutusyhtiöitä sekä rahoitus- ja maksulaitoksia, mukaan lukien pikavippiyrityksiä.

Kun siis on kilpailuttamassa ja hakemassa esimerkiksi pikavippiä, kannattaa hyödyntää vain luotettavia palveluntarjoajia. Luotettava pikavippivertailu ottaa vertailussa huomioon vain lailliset palveluntarjoajat, joten käyttäjät voivat vertailla ja hakea lainaa huoletta ja riskittä. Luotettavat palveluntarjoajat eivät koskaan peri korkokattoa suurempaa korkoa.

Suomessa myös kuluttajansuojalaki ja siihen liittyvät säädökset asettavat rajoituksia pikavippiyritysten toiminnalle. Lisäksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) valvoo osaltaan markkinointiin ja sopimusehtoihin liittyviä asioita asiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Yhdistelylainalla kokonaiskulut hallintaan

Viimeisenä rahanarvoisena vinkkinä mainittakoon lainojen yhdistäminen ja yhdistelylainat, joita niin ikään voi hakea lainojen kilpailuttamiseen erikoistuneiden palveluiden kautta. Monella suomalaisella on jo takaisinmaksettavanaan pieniä lainoja, kuten pikavippejä ja kulutusluottoja. Näiden yhteenlasketut kulut voivat myös monella muodostua suureksi.

Yhdistelylainan avulla asiakkaat voivat päästä eroon vanhoista veloistaan. Yhdistelylaina tarkoittaa siis sitä, että asiakkaan vanhat lainat maksetaan pois, ja tilalle asiakkaalle tulee vain yksi uusi laina takaisinmaksettavaksi.

Yhdistelylaina voi olla erityisen hyvä vaihtoehto niille, jotka maksavat takaisin korkeakorkoista lainaa, joka on otettu ennen kuin uusin korkokatto astui Suomessa voimaan.

Yhteenveto

Lainojen kilpailuttaminen ei ole vain tapa säästää rahaa, se on myös keino ottaa taloutesi hallintaan ja hyödyntää markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti. Kilpailuttamalla lainoja voit varmistaa, että et maksa senttiäkään liikaa, ja voit löytää juuri sinulle räätälöidyt lainaehdot, jotka sopivat elämäntilanteeseesi parhaiten.