Mainoslahjat lisäävät yrityksen tunnettuutta

Kuva:

MAINOS - IGOPROMO.FI -

Mainoslahjat

ovat tehokas tapa lisätä yrityksen tunnettuutta. Niiden avulla voi

tavoittaa uusia asiakkaita sekä vahvistaa olemassa olevien

asiakassuhteita. Mainoslahjat ovat myös mainio tapa muistaa ja kiittää

yrityksen työntekijöitä.

Lahjojen valinnassa kannattaa huomioida

vastaanottajan kiinnostuksen kohteet sekä yrityksesi brändi. Lisäksi

tapahtuma kannattaa ottaa huomioon, eli missä ja milloin lahja annetaan.

Mainoslahjoja voidaan antaa monessa eri yhteydessä. Ne voidaan saada

esimerkiksi messujen aikana tai joulun alla, jolloin kiitetään

kuluneesta vuodesta. 

Messuilla jaettavatmainoslahjat

ovat hyödyllisiä, kun halutaan herättää mielenkiintoa uusien

asiakkaiden keskuudessa. Ne voivat olla helppo väylä tutustua yrityksen

tuotteisiin ja palveluihin tarkemmin. Lahjoja voi myös jakaa mukaan

liitettävissä materiaaleissa, esimerkiksi esitteissä tai mainoksissa.

Mikä on mainoslahja?

Mainoslahja on yrityksen tai yhteisön tarjoama lahja, jonka

tarkoituksena on edistää yrityksen tunnettuutta ja imagoa. Mainoslahja

sitouttaa yrityksen yhteisöä lähemmäs yritystä, jolloin yhteisö on

mahdollisesti uskollisempi yritystä kohtaan.

 Mainoslahjat ovat

usein hyvin suunniteltuja ja niiden valikoima on nykyisin erittäin

laaja. Niitä voi ostaa kätevästi verkosta, josta löytyy asiaan

perehtyneitä verkkokauppoja. Yksi niistä on Axon Profil, jolla on monen

vuoden kokemus liike- ja yrityslahjoista.

T-paidat suosittuja mainoslahjoja

Mainoslahjoja on nykyisin monenlaisia ja niillä on eri

käyttötarkoituksensa. Suosittuja tuotteita ovat esimerkiksi kynät,

kahvimukit ja erilaiset vaatteet. Vaatteista erittäin suosittu esimerkki

on puolestaan t-paita, johon voi helposti liittää halutun logon. 

T-paidat

ovat suosittuja mainoslahjoja, koska ne ovat laadukkaita ja kestäviä.

Ne ovat klassisia vaatekappaleita, jotka sopivat nykyisin moneen eri

tilanteeseen. Pukeutumiskoodi työpaikoilla on tullut rennommaksi ja

t-paita on nykyisin tuttu näky toimistoillakin. 

T-paidoilla on

myös hyvä mainosarvo, koska niiden painatusmahdollisuudet ovat lähes

rajattomat. T-paitojen pinta-ala on suhteellisen suuri ja siihen voi

painattaa monenlaisia ratkaisuja. Logo on usein näyttäväsi esillä, jos

sen haluaa painattaa esimerkiksi rintakehään tai selän alueelle.

Luovemmat ratkaisut voidaan hakea esimerkiksi kylkien tai hihojen

kohdalta, jolloint paita omalla kuvalla

voi aiheuttaa yllättävän suurta mielenkiintoa. 

T-paitojen

avulla yritykset voivat levittää tietoa itsestään ja tuotteistaan

laajalle yleisölle. Vaatteet ovat monen aatteet ja jos asiakas tai

työntekijä pukeutuu yrityksen t-paitaan, voidaan puhua jo vahvasta

uskollisuudesta yritystä kohtaan. Mukaan voi tilata halutessaan hupparin

tai lippiksen, jolloin yrityksen mukainen tyyli on valmis.

Mainoslahjojen tilaaminen verkosta

Mainoslahjojen tilaaminen on nykyisin erittäin helppoa ja vaivatonta.

Esimerkiksi Axon Profilen valikoimasta löytyy laaja valikoima

tuotteita, joista voi valita itselleen sopivan tuotteen. Mainoslahjoja

voi tilata myös useammalle henkilölle yhdellä kertaa ja tuotteen

ominaisuuksia voi muokata haluamallaan tavalla. Yritys voi helposti

määritellä esimerkiksi tuotten värin ja materiaalin, jotta se mukailee

mahdollisimman paljon yrityksen brändiä.

 Axon Profilella on yli

15 vuoden kokemus yritys- ja liikelahjojen myymisestä. Se on luonut

monipuolisen valikoiman, jotta yritys voi valita itselleen sopivimmat

tuotteet. Sopivilla tuotteilla yritys voi edistää imagoaan ja

markkinoida tehokkaasti olemassa olostaan niin uusille kuin vanhoille

asiakkailleen.