perjantai 28.2.2020 | 14:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Nimipäivä torstaina: Roni Brandt Yli-Lestiltä saa välillä hetken hengähtää

Torstai 5.9. Roni, Mainio

Kaisa Suomala Lestijoki
To 5.9.2019 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

LESTIJÄRVI

Roni Brandtilla on suhteellisen kiireinen kesä kääntymässä syksyksi, mutta vähemmällä kiireellä on tänä vuonna päästy kuin vuosi sitten. Silloin Brandtin maitotilalla rakennettiin laajennusta navettaan ja rehu tehtiin itse, ilman ulkopuolista urakoitsijaa. Nyt ammut – kuten kolmivuotias Evelyn sanoo – ovat saaneet olla vuoden ajan robotin lypsettävinä ja rehunkorjuussa oli ensimmäistä kertaa urakoitsija.

– Robotti on toiminut hyvin. Siitä ei ole kauankaan, kun tuli vuosi täyteen siitä, kun se otettiin käyttöön, eikä mitään ongelmia ole ollut, Roni Brandt sanoo.

Robotti vapauttaa ajankäyttöä, kun navetta-ajat eivät ole yhtä kellontarkkoja kuin ennen. Lähteminen esimerkiksi VPK-hommiin ja pesäpalloon, jota Roni pitkästä aikaa palasi pelaamaan viime kesänä, on hiukan helpompaa.

Roni Brandt on ollut tilan isäntänä vuodesta 2012. Sovussa samalla tilalla asuvat ja auttavat kuitenkin vielä hänen vanhempansa, Sirkka ja Reino Brandt. Sukupolvien yhteistyö on jokapäiväistä. Ronin vaimo Tanja lähtee töihin aikaisin, ja samalla Roni tuo lapset, Evelynin ja 1-vuotiaan Peetun, isovanhempien puolelle siksi aikaa, että hoitaa aamunavetan, ja vie sen jälkeen pienet päivähoitoon. Evelyn ehti aloittaa päiväkodin vielä vanhoissa tiloissa Lestijärven kirkonkylällä, mutta väistötilojen sijoittuminen Yli-Lestille on mukavasti lyhentänyt hoitomatkaa.

Koulu- ja päiväkotirakentamista Roni Brandt on saanut pohtia myös kunnan päätöksenteon näkövinkkelistä, sillä hän istuu ensimmäistä kautta Lestijärven valtuustossa SDP:n ryhmässä. Ensimmäisen kerran hän oli ehdolla jo edellisissä vaaleissa. Brandtin nimellä on toki pitkä historia Lestin kunnallispolitiikassa jo entuudestaan: Reino Brandt istui valtuustossa monta kautta. Puoluevalinta on sekin kulkenut suvussa.

– Kunnassa eletään kyllä mielenkiintoista ja haastavaa aikaa. Onneksi meillä on hyvää porukkaa, jossa pystytään yhdessä päättämään, Roni Brandt sanoo.

Ronin etunimen on keksinyt isosisko Riikka, joka oli 14-vuotias pikkuveljen syntyessä. Tuolloin, vuonna 1992, nimi oli harvinainen eikä sillä ollut vielä nimipäivää kalenterissa. Toiseksi nimeksi tuli isän mukaan Reino.

Tilan eläimet ja työt kiinnostavat Brandtien molempia lapsia. Evelyn lähtee mielellään isän mukana navettaan ammuja hoitamaan, ja Peetu on jaksanut istua parhaimillaan tunninkin traktorin kyydissä paalien keräilyä seuraamassa.

kaisa.suomala@lestijoki-lehti.fi

info

Roni

Lyhentymä Hieronymuksen rinnakkaismuodosta Jeronimus. Lisäksi Roni voi olla Ronaldin ja sen muunnosten kutsumamuoto. Nimeä suositaan myös Suomen juutalaisten parissa.

Suomen almanakassa Roni sijoitettiin vuonna 2000 syyskuun 5. päivään, jona ruotsinkielisessä almanakassamme oli ennestään nimi Ronald.

Lähde: Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja. WSOY 2001.

#