sunnuntai 27.9.2020 | 13:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Keski-Pohjanmaan rahasto jakoi avustuksia – Katso tästä mitä tuli Lestijokilaaksoon

Joni Mäki-Petäjä
Pe 10.4.2020 klo 12:29 | päivitetty pe 12:33

Suomen Kulttuurirahaston hallitus päätti maaliskuun lopussa miljoonan euron hätärahoituksesta kulttuurikentälle. Tästä rahoituksesta 500 000 euroa lisättiin maakuntarahastojen kevään 2020 jakoon, jonka myötä Keski-Pohjanmaan rahastokin sai runsaat 20 000 euroa lisää jaettavaa. Lisärahoituksen ohella Keski-Pohjanmaan rahasto huomioi koronakriisin vaikutukset muutenkin tämänvuotisissa apurahapäätöksissään. Yhteensä rahaa jaettiin Keski-Pohjanmaalla 479 000 euroa.

Kokovuotisia apurahoja myönnettiin tavanomaista vähemmän, mutta puolivuotisia ja sitä lyhyempiä työskentelyapurahoja kulttuuriammattilaisille puolestaan aiempaa enemmän. Keski-Pohjanmaan rahasto viettää 57. vuosipäiväänsä tänään perjantaina, rahaston perinteisenä vuosijuhlapäivänä. Tällä kertaa vuosijuhlapäivää vietetään apurahansaajien julkistamisella ilman juhlatilaisuutta.

Lestijokilaaksoon tulleet apurahat:

GTD-kouluttaja Jukka Backman ja Pappilan puistoblues -työryhmä, Kannus, ulkoilmatapahtuman järjestämiseen, Kerttu ja Juhani Marttilan rahastosta 4.000

Hopeaseppä Mauri Haapamäki, Toholampi, hopeasepäntyöhön, Kauno Kleemolan rahastosta 13.000

Kasvatust. maisteri Anna Karsikas-Kuusisto ja yhteisömuusikko Miia Kaunisto, Himanka/Kalajoki, perheiden musiikkikerhotoiminnan toteuttamiseen, Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana, Elsa ja Kusti Eskolan rahastosta 13.000

Sosionomi AMK Ari Kungas, Kannus, näyttelyn järjestämiseen, Fanny, Ilmi ja Toivo Hietavuoren rahastosta 3.000

Suunnittelija Minna Lankinen, Toholampi, toholampilaisia pelimanneja käsittelevään kirjalliseen työskentelyyn, Liisa ja Kustaa Vilkunan rahastosta 3.000

Tanssitaiteilija Eleni Pierides, Kannus, taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta 26.000

Fil. maisteri Jorma Ronkainen, Kannus, Mäkiraonmäki tutuksi -virtuaaliesittelyn valmistamiseen, Fanny, Ilmi ja Toivo Hietavuoren rahastosta 3.000

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat ry, Kokkola, Viimeiset kiusaukset -oopperan toteuttamiseen, Kyösti Kallion rahastosta 5.000

#