torstai 22.10.2020 | 11:56
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Arto Ojakangas jossittelee ja pakinoi

Pe 21.8.2020 klo 09:05 | päivitetty pe 09:37

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Televisiossa pyörii Jari Tervon vetämä ohjelma, jossa jossitellaan. Eli kuinka maailma makaisi, jos se ja se asia olisikin tapahtunut toisin. Ohjelmassa tuumittiin esimerkiksi sitä, jos Jeesus olisi kuolemantuomion asemasta saanut viisi vuotta vankeutta. Ja niin edelleen. En ole ohjelmaa kovin aktiivisesti seurannut, mutta sain siitä idean jossitella oman olemiseni perusteita.

Meidän jokaisen syntyminen on edellyttänyt esivanhempien hengissä pysymistä. Tuhansien vuosien aikana, ihmisketjulla on ollut määrättömästi mahdollisuuksia katketa. Jossittelun paikkoja on ollut.

Sekä äitini että isäni olivat kumpikin mökkiläisen kakaroita. Elämä oli varmasti sotia edeltäneenä lama-aikana köyhää. Nälkäkin saattoi olla kovasti lähellä, mutta en usko, että siihen kuoleminen.

Sota-aikana tietysti olisi voinut sattua, että viisi vuotta harmaissa palvellut isäni tai lottana ollut äitini olisivat jauhaantuneet tuhansien muiden tavoin väkivallan rattaissa. Tosin isäni ei joutunut varsinaisiin taistelutehtäviin vaan huolehti aseiden toimivuudesta varsinaisen rintaman takana. Kun kyselin, oliko hän koskaan oikein pelottavassa paikassa, isä myönsi pelänneensä jouduttuaan desanttijahtiin. Ei hän desantteja ollut pelännyt vaan sitä, kun vihollisen perässä piti mennä täpö täydessä veneessä jonkin vesistön yli. Kuivan maan miehenä ja täysin uimataidottomana isä kammoksui vettä. Jos se vene olisi kaatunut…

Sotajuttuja meillä ei kerrottu. Se saattoi johtua siitäkin, että äidillä oli parempia tarinoita kuin isällä. Esimerkiksi se, kuinka hän makasi mahdollisimman litteänä kuorma-auton lavalla, kun luodit rapisivat lavan laitoihin vihollispartion hyökättyä lottakuljetuksen kimppuun. Jos vihollinen olisi osunut kuorma-auton kuljettajaan tai luoti olisi läpäissyt lavan laidan juuri äitini kohdalta…

Tietysti vanhempani kokivat monia muitakin vaaratilanteita. Mutta niin vain Elli ja Eero selvisivät toisen maailmansodan läpi, avioituivat ja tekaisivat parin harjoittelukappaleen, Tuulan ja Erkin, jälkeen Arto pojan.

Elämäni tarkeimpiä asioita tietysti ovat olleen vaimon tapaaminen ja lasten syntymät.

Jos olisi mennyt toisin, niitä ei olisi tapahtunut…

Appiukkoni Kalle Rimpilä kertoi, kuinka hän käveleskeli nuorena miehenä Kälviän Välikylästä saman paikkakunnan Ridankylään. Siellä hän meni Järvitaloksi nimitettyyn taloon kysymään rengin paikkaa. Hänen pistettiin siellä heti alkuun ruokapöytään. Talossa oli rekrytointiperiaatteena, että sellainen, joka ei käytä liikaa aikaa syömiseen, saa työpaikan. Kalle hotkaisi nopeasti pääryt kupuunsa ja sai paikan.

Nopeana syöjänä Kalle jäi kylälle ja tapasi Ridan Siirin. He valmistivat Martta-nimisen tytön, jonka minä tapasin tansseissa Kälviän nuorisoseurantalolla, ja peli oli pelattu.

Entä jos…

Jos Kallella olisi ollut vaikkapa poskihammas kipeänä ja pureskelu olisi ollut vaikeaa. Järvitalolaiset olisivat katsoneet, että tuon aterioimisesta ei tule mitään, aika menee syödessä. Mies olisi saanut lähteä hipsuttelemaan takaisin Välikylään eikä hän olisi treffannut Siiriä. Marttaa ei olisi syntynyt. Minä en olisi saanut koskaan pesää.

Kaikki on niin kovin pienestä kiinni.

Arto Ojakangas

#