torstai 22.10.2020 | 11:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Varamies pakinoi: Outolintu

La 19.9.2020 klo 07:05

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Yhteisen mökin hellaan tulta virittäessäni sattui käteeni edellisen kävijän puulaatikkoon poltettavaksi jättämä munakenno, jossa oli kirjoitus: ulkokanojen munia. Yli miesmuistin ornitologiaa ja bongausta kotitarpeeksi harrastaneena heräsin heti kysymysmerkkiin, mikä lintu?

Lukemattakin tiesin, että lukuisista lintuoppaistani ei lajin kuvausta löytyisi vaan vastausta oli etsittävä omasta päästä päättelemällä. Käsitteinä ulko- ja sisä- ovat vastakkaisia ja välissä on selvä raja erottamassa ne toisistaan. Raja voi olla myös näkymätön, veteen piirretty, ilmatilassa tai metsään hakattu. Kautta aikojen rajoja on vahvemman vääryydellä siirretty, niistä on riidelty, sodittu ja erityisesti niitä halutaan puolustaa. Puolustamisessa uusi kaupunginjohtajamme on ansioitunut ministerinä. Hän antaa luottavaisen kuvan itsestään uskaltaessaan asettua asumaan alkuasukkaiden joukkoon.

Tietysti sisä- ja ulkopuolen väliin, kynnyksellekin voi pysähtyä ja ainakin avarakatseinen nähdä yhtä aikaa rajan molemmille puolille. Sisäpuolella on sisäpiiri, joka valmistelee päätökset ennen kuin ne viedään päättäjien hyväksyttäväksi. Sisäpiiritietojen käyttäminen omaksi, sukulaisten tai samaan lahkoon kuuluvien hyväksi on maantapa ja lajityypillistä ihmiselle.

Sanan osana ulko- on kapeasti katsoen epäluuloja herättävä. Ennen eduskuntavaaleja olin torilla tilaisuudessa, jossa vaalipiirin perussuomalaisten ehdokkaat olivat tavattavissa ja pitivät lyhyitä esittelypuheita. Tärkein yhteinen asia oli ulkomaalaisten haukkuminen. Kielteinen suhtautuminen ei kohdistunut käsitykseni mukaan muihin rotuihin kuin ihmisiin. Munakennon merkinnöistä selvisi, että ulkokanat ovat kotimaisia.

Kanan osana ulko- herättää myönteisen vaikutelman raikkaassa ulkoilmassa peräkanaa marssivista linnuista, jotka nauttivat vapauden tuulista, viettävät onnellista elämää, syövät luonnonmukaista ja terveellistä ravintoa, leikkivät rotupuhtaasti pelkäämättä metsästä hiipivää viekasta ja pitkähäntäistä kettua ja päättävät itse, mihin munansa pyöräyttävät. Oletettavasti lintujen perässä vipeltää näppäräsormisia, vierasmaalaisia kausityöläisiä keräten munat kennoihin.

Kanan koti ja luonnollinen asuinpaikka on kanalassa. Herää kysymysmerkkejä, ovatko ulkokanat kodittomia ja voivatko kotieläimet yleensäkään olla kodittomia? En ehtinyt pohtia asiaa, kun huomasin kennon sisäpinnalla olevan vastauksen: ulkokanojen munat ovat lattiakanaloista, joissa kanat voivat vapaasti liikkua ja tutkia ympäristöä ja päiväsaikaan pääsevät ulkoilemaan laidunalueelle.

Kaipa lattiakanaloissa on katot eivätkä kanojen ympäristön tutkimiset sentään linnunratoihin, revontuliin ja tähtitarhoihin ulotu. Aika vähillä eroilla muihin munijoihin nähden uusi uljas lintulaji on luotu ja markkinoille tuotu.

#