keskiviikko 2.12.2020 | 12:09
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Joni Mäki-Petäjän pääkirjoitus: Toholampi on ekotekojen etujoukoissa

To 19.11.2020 klo 11:47

Ekologisuus ja luontoarvot lyövät läpi koko ajan laajemmin. Vielä viime vuosituhannen lopulla käytännössä kaikki kotitalousjäte kipattiin kaatopaikalle ilman sen suurempia tunnontuskia. Toki valveutuneimmat saattoivat jo tuolloin ymmärtää, ettei käytettyjä paristoja kuulu viedä Suomen luontoon. Vielä aiemmin oli aivan normaalia, että metsissä oli omia kaatopaikkoja, joihin vietiin kaikki mahdollinen tavara, jota ei enää käytetty. Autonraadoista lähtien.

Toki edelleen kierrätys ja jätteiden lajittelu on hyvin pitkälle yksilön vastuulla. Mutta onhan mahdollisuudet ja tietämys kasvanut huikeasti viime vuosikymmeninä.

Viime viikon Lestijoessa oli juttua Toholammille tulevista kaasun jakeluasemista. Kaasun etu bensiiniin ja dieseliin verrattuna on niiden puhtaampi palaminen. Mutta on selvä, että tankkauspisteiden tulee sijaita mahdollisimman lähellä, jotta niitä ylipäätään käytetään. Toholammilla on jo useampia vuosia rakennettu kunnan strategiaa, jossa biolaakso-ajattelu nähdään tulevaisuuden takeena.

Autojen sähkölatauspisteitä alkaa olla jo jonkin verran. Tosin ruuhkaa niille ei toistaiseksi ole ollut. Muutos on hidasta kohti sähkö- ja kaasuautoja, mutta se on vääjäämätön. Nykyiselle ja tuleville hallituksille tulee edelleen painetta viedä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa eteenpäin. Totta kai siihen vaikuttaa se, ketkä ovat hallitusvastuussa, mutta pitkässä juoksussa trendi on selvä.

Se että hangoitellaan vain vastaan, ei ole oikea tapa toimia. Lestijokilaakson kannattaa ottaa tämä haasteena vastaan ja lähteä etujoukoissa kehittämään uusia ideoita. Etenkin Toholampi on profiloitunut tässä edelläkävijänä. Siellä on varmasti myös paljon kasvupotentiaalia esimerkiksi kaikkien hamuamiin uusiin työpaikkoihin.

Yksi hyvä tapa virtaviivaistaa autokannan ekologisuutta on vanhojen autojen romutuspalkkio. Romutettavan auton tulee olla yli 10 vuotta vanha ja sen tilalle hankittava uuden henkilöauton tulee olla kaasuauto, täyssähköauto, hybridi tai vähäpäästöinen auto. Vaihtoehtoisesti romutuspalkkion voi hyödyntää myös uuden sähköpolkupyörän tai joukkoliikennelipun hankintaan.

Pitäisikö vaihtaa oma rakas dieselauto sähköpyörään?

#