keskiviikko 20.1.2021 | 08:11
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Liisa Ängeslevän kolumni: Mun reviiri vai sun reviiri?

To 26.11.2020 klo 06:05

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Minulla on ystävä, joka takavuosina suorastaan hypähti taaksepäin, jos vaikka taputti olalle. Ei olisi tullut mieleenkään halata häntä. No, vuosien kanssakäyminen kesytti tuon ihmisen niin, että nykyään hän sietää aivan hyvin käden olalle laittamisen tai leikkisän kyynärpääpukkauksen kylkeen.

Itseäni olen pitänyt hanakkana halailijana. Kaulaan kapsahtaminen ei ole tuottanut tuskaa eikä edes vilunväristyksiä, kun olen tavannut hyvän ystävän tai sukulaisen. Viime vuosikymmenet körttialueella asuneena olen myös oppinut kättelemään luontevasti, sillä täällähän kaikki tietävät kättelyn vanhenevan nopeasti.

Mutta onko halailu ihan oikeasti arkipäivää näillä leveysasteilla? No, ei kyllä ole. Meillä jokaisella on oma reviirimme, jota ei sovi ylittää. On niitä ihmisiä, joita halataan tavatessa ja sitten niitä, joita halataan silloin, kun lohdutetaan.

Turvavälit tietää nyt jokainen suomalainen. Joku vääräleuka veisteli korona-ajan alussa siitä kuinka ne ovat tuskallisia suomalaisille, sillä emme halua kahta metriä lähemmäs outoa ihmistä, ja nyt pitäisi sietää ventovieras puolentoista metrin päässä.

On ehkä hiukan ristiriitaista myöntää olevansa itsekin halailija, kun ei halua ihmisiä liian lähelle. Minusta on tullut jopa lievä välimatkakyttääjä. Jos joku haluaa supattaa minulle kysymyksen, jota ihan kaikkien ei tarvitsisi kuulla, huomaan helposti taivuttavani itseäni kauemmas.

Niitä halauksiakaan ei ole kaveritapaamisissa saatu tai annettu kuin pari kertaa viimeisen puolen vuoden aikana. Ensimmäinen oli tapaaminen hyvän ystävän kanssa pitkästä aikaa. Ennen halaamista teimme sopimuksen halaamisesta eli totesimme, että nyt kyllä halataan. On ollut niin ikävä. Toinenkin kohtaaminen oli vanhan ystävän kanssa. Tämä ei varoittanut ennakolta, vaan kävi toimeen. Oikein hävetti kun tajusin kuinka selkäni jäykistyi.

Silmiini osui juttu, jossa kosmetologi kertoi, että yksinäisiä asiakkaita riittää nyt. Kosmetologin kädet kasvoilla saattaa olla ainoa kosketus viikkoihin. Sama pätee varmaan kampaajalla käyntiin tai hierontaan hakeutumiseen.

Mutta on tässä suomalaisessa oman reviirin pitämisessä hyvätkin puolensa. Olemme sittenkin selvinneet koronasta vielä aika hyvin. Olemme myös oppineet pesemään kätemme, ja se jos mikä suojaa meitä monelta muultakin kulkutaudilta. Yhä useampi muistaa myös käyttää maskia, mutta ilmassa on ilmiselvää koronaväsymystä. Koitetaan jaksaa ottaa ohjeet tosissaan, jos vaikka sillä varmistaisimme mahdollisuuden viettää joulun yhdessä muualla asuvien läheisten kanssa.

Henkilökohtaisella tasolla odottelen edelleen siivous- ja remontointi-innostusta, joita kuulemma monet ovat poteneet koronakuukausina. Mutta olen sentään päässyt viehättymään historiallisista romaaneista ja kutonut jämälankoja sukiksi.

Liisa Ängeslevä

Kannuksessa kasvanut vapaa toimittaja Ylivieskasta

#