lauantai 17.4.2021 | 09:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Anniina Kortetmaan kolumni: Arvokisakuplassa Puolassa

To 18.3.2021 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Muutama viikko taaksepäin järjestettiin yleisurheilun sisäratojen Euroopan mestaruuskilpailut Puolan Torunissa. Kilpailut saatiin toteutettua hyvällä menestyksellä, vaikka korona-aika toikin lukuisia epävarmuustekijöitä ja haasteita näiden arvokilpailujen toteuttamiselle.

Lähtökohtaisesti tällainen tapahtuma kerää tuhansia ihmisiä yhteen eri maista niin urheilijoiden, huoltojoukkojen, toimitsijoiden ja vapaaehtoisten kuin katsojienkin keskuudesta. Tällä kertaa kilpailut kuitenkin kilpailtiin hiljaiselle pahviyleisölle ja kilpailujoukkueet oli kutistettu minimiin huolto- ja valmennustiimien osalta.

Kilpailuihin valmistautuminen ja koronakuplan rakentaminen alkoi jo kotimaassa, jossa jokaiselta Puolaan matkaavalta joukkueen jäseneltä vaadittiin negatiivinen koronatestitulos. Yli viisi päivää kestävä kilpailureissu vaati koronatestin ottamisen myös matkan puolessa välissä ja ennen kotimaahan paluuta. Myöskään kukaan kilpailujoukkueesta ei saanut olla tekemisissä yhdenkään akreditoimattoman henkilön kanssa Puolassa ollessa. Lisäksi ruokapöydässä istumista, verryttelyä ja kilpailusuoritusta lukuun ottamatta oli jokaisen käytettävä koko reissun ajan hengitysmaskia.

Itse kilpailuhalliin pääsi kilpailujen alettua ainoastaan omana kilpailupäivänä. Tarkat ohjeistukset ja säännölliset koronatestit mahdollistivat kilpailujen järjestämisen, vaikka toteutus silloin tällöin ontui. Todellisuudessa koronatestijonoon saattoi kuluttaa puolesta tunnista kolmeen tuntia ja tuloksen odotteluun vähintään tunnin lisää.

Koronajärjestelyt ja sen tuomat tiukat rajoitukset ovat ehdottomasti suomalaisten kilpailuetu kisakentillä. Erilaisiin sääntöihin tottuneilla suomalaisilla ei ole ongelma noudattaa sääntöjä tällaisissa tarkoin säädellyissä kilpailuissa. Kun kilpailujärjestäjät tuohtuivat useaan kertaan maskisääntöä rikkoville eri maiden urheilijoille, oli suomalaisten urheilijoiden helppo seistä omien arvojen ja tekojen takana sekä valmistautua omiin suorituksiin.

Koronan tuomien lisäjärjestelyjen ei voida ainakaan sanoa vaikuttaneen suomalaisten kisamenestykseen kielteisesti, sillä suomalaiset saavuttivat näistä kisoista kolme mitalia sekä viisi pistesijaa, mikä on menestyksellisesti paras saavutus koskaan Euroopan hallimestaruuskilpailuissa.

Peilatessani Suomen joukkuetta aiempiin arvokilpailujoukkueisiin, joissa olen saanut olla mukana, oli tämänkertaisella nuorella joukkueella urheilullisen menestyksen lisäksi mahtava ilmapiiri ja tunnelma. Uskon tämän yhteishengen siivittäneen näissä kisoissa myös menestyksellisesti parhaiten onnistuneita suomalaisia urheilijoita saavuttamaan upeat onnistumisensa.

Vaikka oma suoritus jäi näissä arvokilpailuissa hieman alavireiseksi ja ennätystaso saavuttamatta, kun taustalla vaikutti kilpailukauden alussa ärtynyt selkävaiva, toi tällainen superjoukkue, hieno kilpailu ja kilpakumppanit taas valtavasti tietoa ja motivaatiota, jota hyödyntää tulevaisuudessa.

Vastedes saan jälleen kulkea eteenpäin yhtä arvokilpailukokemusta rikkaampana. Lisäksi näiden kilpailujen onnistunut järjestäminen luo uskoa kilpaurheilun toteuttamiselle näissä poikkeusoloissa myös tulevaisuudessa.

#