lauantai 17.4.2021 | 09:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Joni Mäki-Petäjän pääkirjoitus: Tierahat riittävät vain Etelä-Pohjanmaalle, Lestijokilaaksoon vain murusia

To 8.4.2021 klo 05:00

Teiden huono kunto puhuttaa Lestijokilaaksossa niin kuin koko Keski-Pohjanmaalla. Se on ikuisuusaihe, joka toistuu joka kevät ja syksy. Tilanne menee koko ajan pahempaan suuntaan, kun teille ei tehdä mitään. Useat tienpätkät vaatisivat kunnon peruskorjauksen. Lanaukset ja paikkaukset tuovat hetken helpotuksen, mutta monessa paikassa ne ovat kuin laittaisi laastaria avohaavaan.

Lestijokilaakso on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen pohjoisimpia reuna-alueita. Valitettavasti ei voi välttyä ajatukselta, että eteläpohjalaiset pomot eivät tee kaikkea alueen teiden eteen. Kun on poissa näkyvistä, on poissa mielestä.

Hyvä esimerkki oli viime kesä, kun yksikään teiden päällystetyömaista ei sattunut vahingossakaan Lestijokilaaksoon. 21 miljoonaa euroa valui siis kaikki pois Lestijokilaaksosta. Mielenkiintoista seurata miten käy tänä kesänä. Näinä päivinä pitäisi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedottaa asiasta, jos aikataulu on sama kuin viime vuonna.

On varmaan turha haikailla, että sorateitä juurikaan päällystettäisiin lisää Lestijokilaaksossa. Voi käydä päinvastoin. Rahoituksen vähentyessä yksittäisiä loppuun kuluneita teitä saatetaan lähivuosina muuttaa sorateiksi.

Uusiin liikennejärjestelyihin käytetään huomattavia summia rahaa monin paikoin Suomessa. Rahaa tuntuu riittävän, mitä isompi hanke on kyseessä. Muun muassa Etelä-Pohjanmaalla on viime vuosina tullut useita uusia tiehankkeita. Seinäjoki-Lapua hankkeen ensimmäinen vaihe on saanut 25 miljoonan euron rahoituksen. Sillä rakennetaan mm. Lapuan ja Nurmon ohituskaistat sekä Atrian eritasoliittymä. Koko hankkeen kustannusarvio on 53 miljoonaa euroa.

Me odotamme Lestijokilaaksossa sitten niitä murusia. Niitäkään ei tullut viime vuonna.

Jokainen voi miettiä toteutuuko kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu?

#