perjantai 23.7.2021 | 17:46
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Anna-Stiina Ahomäki Toholammilta heittäytyi yrittäjäksi – kosmetiikkayritys Marja Entrich Oy:n Suomen-toiminta siirtyy yrityskaupalla Kannukseen

Kaisa Suomala
To 8.7.2021 klo 16:58 | päivitetty to 17:44

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kansainvälisen kosmetiikkamerkin Suomen-liiketoimintaa harjoittavan Marja Entrich Oy:n osakekanta vaihtoi omistajaa torstaina. Uusi omistaja on Toholampilainen Anna-Stiina Ahomäki. Yrityksen myivät Sirpa ja Sauli Korpi Vaasasta.

Heikkisen yrittäjäperheestä Kannuksesta lähtöisin oleva Ahomäki on toiminut myynti- ja esimiestehtävissä lääke- ja välineteollisuudessa jo 19 vuotta. Nyt oli aika testata siipiä yrittäjänä itsekin.

– Olen aina tehnyt työtä kuin yrittäjä, isälläni ja äidilläni ollut aina yritys ja olen kauan ajatellut, että olisi kiva kokeilla, miten itse pärjäisin yrittäjänä. Kun Marja Entrich tuli myyntiin, heti tiesin, että on minun paikkani testata tätä, Anna-Stiina Ahomäki sanoo.

Yrityksen toimisto tulee Kannukseen Valtakadun varrelle, Poppelitalosta vapautuvaan liikehuoneistoon. Työ alkaa heti maanantaina.

Nykyisestä työstään Boston Scientific Nordic Ab:lla Ahomäki irtisanoutui heti yrityskaupan tehtyään.

Hirvittikö irtisanoutuminen pitkän uran jälkeen?

– Tavallaan, minulla on ollut hyvä ja hyvin palkattu työ, mutta tiesin, että pärjään tässä ja uskon, että yritys tulee kasvamaan.

Luonnonkosmetiikkaa valmistavan yrityksen perustaja Marja Entrich aloitti liiketoiminnan 1940-luvulla ja loi tuotemerkistään palkitun kosmetiikkasarjan.

Entrich myi yrityksensä työntekijöilleen vuonna 1971. Nykyään liiketoiminnan omistaa Bertil Haglund, Marja Entrich Ab. Yhtiö vastaa liiketoiminnasta kaikkialla muualla paitsi Suomessa.

Sirpa Korpi osti Suomen-liiketoiminnan vuonna 2012 myytyään sitä ennen kosmetiikkamerkin tuotteita 25 vuotta.

Anna-Stiina Ahomäellä on työkokemusta myyntityöstä lapsesta saakka. Sairaanhoitajan opintojen ohella Anna-Stiina työskenteli luontaistuoteliikkeessä. Valmistuttuaan hän siirtyi lääketeollisuuden palvelukseen myynti- ja esimiestehtäviin.

– Näen luonnonkosmetiikassa valtavan kasvumahdollisuuden. Kokemus myynnistä, markkinoinnista, asiakaspalvelusta ja näkemys liiketoiminnan kehittämisestä ovat vahvuuksiani. Innolla odotan tulevia vuosia, Anna-Stiina Ahomäki toteaa.

Sirpa ja Sauli Korpi jäävät eläkkeelle.

– On hienoa, että löytyi innostunut hyvä jatkaja ja voi siirtää luottavaisin mielin Marja Entrich Oy:n liiketoiminnan uusiin käsiin.

// Päivitetty kauttaaltaan 8.7. klo 17.44. Lisätty kuva ja Ahomäen kommentteja.

#