torstai 9.2.2023 | 11:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kannuksen pesäpallostadionin nimi muuttuu Neoen Areenaksi – Kannuksen Ura ja Neoen solmivat kolmen vuoden yhteistyösopimuksen

Joni Mäki-Petäjä
Ke 18.1.2023 klo 13:14 | päivitetty ke 14:37

Kannus

Tuulivoimayhtiö Neoen ja Kannuksen Uran pesäpallojaosto ovat solmineet merkittävän kolmen vuoden yhteistyösopimuksen. Samalla Kannuksen pesäpallostadionin nimi muuttuu seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Neoen Areenaksi. Edellisinä kausina stadion on tunnettu Lestijoki-areenana. Yhteistyö jatkuu aktiivisena paikallislehden ja Hilla Groupin kanssa jatkossakin.

– Kannuksen Uran pesäpallossa tehdään hienoa juniorityötä. Täällä on hieno ja sitoutunut organisaatio aina pienemmistä junioreista aikuisten edustusjoukkueisiin saakka. Halusimme sitoutua pidemmäksi aikaa yhteistyökumppaniksi Uran kanssa, Neoen Finlandin maajohtaja Jerri Loikkanen iloitsi.

Loikkanen korostaa, että yhteistyö ei ole pelkkä kyltti kentällä tai logo paidassa.

– Tässä on molemminpuolinen yhteistyö kyseessä, josta varmasti saamme puolin toisin etua. Uran kanssa on myös ollut luonteva ja joustava tehdä yhteistyötä, Loikkanen sanoo.

Kannuksen Uran pesäpallojaoston puheenjohtaja Anne Kolppanen on luonnollisesti tyytyväinen nyt solmitusta pitempiaikaisesta yhteistyösopimuksesta.

– Tämä tuo omalta osalta turvaa ja uskoa tekemiseen. Muutenkin yhteistyökumppanit ovat lähteneet hyvin mukaan myös tulevaan kauteen. Ilman heitä toimintaa olisi mahdotonta pyörittää, Kolppanen muistuttaa.

Loikkanen kertoo, että Neoenin Mutkalammin tuulipuiston avajaisia suunnitellaan tulevalle kesälle yhteistyössä kaupungin ja Uran kanssa. Tarkemmat suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta Loikkanen lupaa, että avajaiset näkyvät ja kuuluvat Kannuksessa.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.